Tekstin kirjoittanut tapahtuman yksi tämän vuoden järjestäjistä Harri Hakala HH Performancesta:
”Rataa kierrettiin jälleen ahkerasti ja paikalla vallitsi jo tutuksi varsin rento FMOC tunnelma, kuinkas muuten.
Vaikka moni joutui jäämään pois teknisten ym. ylitsepääsemättömien syiden johdosta, radalla-ajoon osallistui 19 Mustangia mutta paikalla paljon enemmän, joista osa oli tullut vain slalomia varten. Osalla autoista oli myös useampi kuski.
Myös F-Body Club oli oikein kivasti edustettuna ja edelleenkin oikein mukavaa rataseuraa ja varikolla riittikin kokonaisuudessaan autoja ja tohinaa.
Mustangeihin oli taas ilmestynyt kierrosaikoja parantavia juttuja ja erityisesti monen mieleen taisi jäädä muutamasta iloisesti kiertävästä Mussesta lähteneet unohtumattomat X-putki soundit!
Tuttuun leikkimieliseen ajanottoon otti osaa 11 autoa ja kierrosajaksi kellotettiin aivan uuden sekuntiluvun huima aika1,22,62!!! ja tämä vielä edelleenkin aivan perhekäyttöön ja mummon kauppamatkoillekin soveltuvalla Mustangilla ... Aivan lopussa alkanut sade pilasi osan vertailukelpoisten aikojen ajamisen.”
Ajanoton tulokset:
1. Mika Kosola SVT Cobra 1,22,62
2. Olli Koskiniemi 84 GT 1,25,56
3. Sami Maalismaa SVT Cobra 1,26,62
4. Mikko Outinen SVT Cobra 1,29,67
5. Seppo Luoma-Pukkila 65 HT 1,31,86
6. Vesa Mattila 2005 GT 1,38,14 ( sateessa )
7. Risto Aalto 89 GT 1,43,01
8. Kari Keloaho 65 FB 1,48,56 ( sateessa )
9. Teppo Inkinen 81 1,45,45 ( sateessa )
10. Petteri Uljas 67 HT 1,45,49 ( sateessa )
11. Arto Elomaa 65 FB 1,48,23 ( sateessa )
Seuraavassa Slalom Cup 2. Botniaring raportti ja tulokset:
Dodih, ja Botniaringin rata. Rata oli mielenkiintoinen, vaikka vähän epäilin, että mitähän siitä tulee, kun kevyin foksi ja neliveto suunnittelevat radan. Kiva oli vaihteeksi ajaa jonkun muun tekemää rataa. Kivana jippona oli kaksi kolmen keilan sarjaa, jotka kierrettiin samalta puolelta. Vielä viimeiselläkin vedolla tuli vähän epävarma olo, että eikös jo pitäisi kääntää.
Tulokset:
Mika Kosola - 96Cobra LM 44.25, 41.62
Sami Maalismaa - 96Cobra LM 45.62, 42.86, 41.72
Markku Järvinen - 88avoGT LM 44.06+2, 43.16, 41.91+2
Teppo Inkinen - 80SIX LM 44.2, 43.84
Jyri Rekonen - 88avoGT LM 46.18, 45.22
Vesa Mattila - 05GT LM 48.10, 45.59, 46.31+2
Arto Elomaa - 65FB EM 49.05, 46.42, 46.56+2
S. Luoma-Pukkila - 65HT EM 52.54+5, 48.44, 49.43
Petteri Uljas - 67HT EM 50.57
Olli Koskiniemi - 84GT LM 51.14, 44.51+2, 46.25+5
Hannu Haapala - 96Saleen LM 54.06+25, 51.34
J-P Varjonmaa - 66HT ES 57.75, 53.8, 51.65
Kari Keloaho - 65FB EM 53,52 49,33+10 47,40+5
Pasi Lehtisalo - 80Ronkko LM 55.05, 55.55
Oiva Malin - 73Grande ES 60.58, 62.62, 56.69
Risto Aalto - 89GT LM 47.99 + n.200